27.3.1996

Pesänjakajan toimittama ositus ja perinnönjako 5.6.1992

Asianajaja X toimitti oikeuden määräämänä pesänjakajana 5.6.1992 omaisuuden osituksen Kuopiosta olleiden, 25.9.1967 kuolleen D:n ja tämän 13.5.1989 kuolleen puolison E:n kuolinpesien välillä sekä perinnönjaot D:n ja E:n jälkeen. E:n kuolinpesän osakkaita olivat puolisoiden lapset C, A, F ja B.

Pesänjakaja totesi jakokirjassa, sikäli kuin tässä on kysymys, että E oli lahjoittanut 16.3.1984 vahvistetulla lahjakirjalla Karttulan kunnan Punnonmäen kylässä olevan Koskikallion tilan RN:o 5:21 C:lle muun muassa seuraavin ehdoin: "Tätä lahjaa älköön lahjanantajan kuoltua hänen perintöään jaettaessa vähennettäkö lahjansaajan perintöosuudesta." C:lle oli myönnetty lainhuuto Koskikallion tilaan 1.4.1985.

E oli tehnyt 10.6.1986 testamentin, jonka mukaan hänen omaisuutensa oli jaettava, eräitä erityismääräyksiä lukuunottamatta, tasan hänen rintaperillisilleen. Testamenttiaan hän oli muuttanut 12.7.1988 siten, että nimetty omaisuus oli jaettava vain A:n, F:n ja B:n kesken, perustellen muutosta sillä, että olosuhteet olivat oleellisesti muuttuneet C:n syvästi loukattua häntä. Lisäksi testamentin muutoksessa oli seuraava lausuma: "Koska C on minulta lahjana 16.3.1984 saanut Koskikallio -nimisen tilan RN:o 5:21 Karttulan kunnan Punnonmäen kylässä, katson hänen saaneen lakiosansa". Testamentit olivat lainvoimaiset.

Edellä olevan perusteella pesänjakaja totesi, että Koskikallion tilan lahjoittaminen C:lle oli tapahtunut maakaaren 1 luvun 2 §:ssä säädetyin määrämuodoin. Sanotun lainkohdan mukaan luovutuksen ehdot oli pantava luovutuskirjaan. Luovutusta tehtäessä oli lahjansaajalla ollut oikeus harkita, ottiko hän ja millä ehdoilla luovutuksen vastaan. Luovutuskirjassa olevan ehdon mukaan luovutusta ei ollut pidettävä ennakkoperintönä jaettaessa E:n kuolinpesää. E:n 12.7.1988 tekemällä testamentinlisäyksellä ei ollut voitu muuttaa lahjakirjan määräyksiä siitä, ettei lahjaa vähennetä lahjansaajan perintöosuudesta, vaan asia oli perintökaaren 6 luvun 1 §:ssä olevan säännöksen perusteella ratkaistava sen mukaisesti, mitä lahjoitusta tehtäessä oli määrätty tai otaksuttava tarkoitetun. Sen vuoksi pesänjakaja ei ottanut lahjaa C:n perintöosuutena huomioon ja jakoi tälle lakiosan E:n jälkeen.

Kanne Kuopion raastuvanoikeudessa

A ja B vaativat muun muassa C:tä vastaan nostamassaan kanteessa, että pesänjakajan toimittamat ositus ja perinnönjaot kumotaan virheellisesti toimitettuina ja palautetaan pesänjakajalle uudelleen toimitettaviksi sekä että samalla määrätään C:n isältään E:ltä lahjaksi saama Koskikallion tila otettavaksi huomioon C:n ennakkoperintönä.

Lahjoitus oli katsottava ennakkoperinnöksi, koska E oli näin määrännyt testamentin muutoksessaan 12.7.1988. Testamentti on perittävän viimeinen tahdonilmaisu, jota hän voi vapaasti muuttaa ja jonka hän voi vapaasti peruuttaa eikä laki aseta ennakkoperintömääräystä eri asemaan muiden testamentin määräysten kanssa. Määräys omaisuuden ennakkoperintöluonteesta on jäämistömääräys eikä ole olennainen ainesosa inter vivos -oikeustoimessa, kuten lahjassa. Ennakkoperintöjä annetaan usein eri aikoina eri perillisille ja perittävällä saattaa olla myös tästä syystä perusteltu tarve arvioida uudelleen lahjan ennakkoperintöluonnetta. E on ajallisesti viimeisimmässä asiakirjassa eli testamentin muutoksessa määrännyt C:lle antamansa lahjan tämän ennakkoperinnöksi ja se vastaa parhaiten E:n lopullista tarkoitusta. Kanteessa esitettyä kantaa tukee myös perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin säännös suosiolahjan lisäämisestä pesän varoihin.

Vastaus

C kiisti kanteen. Koskikallion tilan lahjoitus oli tehty maakaaressa säädetyssä muodossa. Lain mukaan luovutuskirjaan on pantava luovutuksen ehdot. Lahjakirjassa on muiden ehtojen ohella nimenomaan todettu, ettei lahjaa tule katsoa perinnönjaossa ennakkoperinnöksi. Lahjakirjassa ei ole mainintaa siitä, että kiinteistölahja voitaisiin jollakin syyllä ja yksipuolisesti myöhemmin muuttaa ennakkoperinnöksi. Ottamalla vastaan lahjan C oli sitoutunut melkoisiin ylläpitokustannuksiin ja muihin maksuihin. C ei ollut loukannut lahjakirjassa olleita ehtoja.

C viittasi lisäksi perintöverotustaan koskevaan korkeimman hallinto-oikeuden 28.4.1992 antamaan päätökseen, jonka mukaan testamentin muutoksella ei voida katsoa muutetun lahjakirjan määräystä siitä, ettei lahjaa lahjanantajan kuoltua vähennetä lahjansaajan perintöosuudesta.

Raastuvanoikeuden päätös 31.5.1993

Raastuvanoikeus lausui, ettei Koskikallion tilaa, jonka E oli 16.3.1984 vahvistetulla lahjakirjalla lahjoittanut pojalleen C:lle nimenomaisin lahjanantajan ja lahjansaajan sopimin, julkisen kaupanvahvistajan todistajineen vahvistamin ehdoin, että "Tätä lahjaa älköön lahjanantajan kuoltua hänen perintöään jaettaessa vähennettäkö lahjansaajan perintöosuudesta", ollut otettava huomioon C:n saamana ennakkoperintönä, koska E ei ollut voinut yksipuolisesti 12.7.1988 tekemällään testamentin muutoksella muuttaa lahjakirjan sisältöä.

Raastuvanoikeus hylkäsi kanteen perusteettomana.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 4.11.1994

A ja B valittivat hovioikeuteen ja toistivat raastuvanoikeudessa esittämänsä kanteen.

Hovioikeus lausui, että perintökaaren 6 luvun 1 §:n mukaan se, mitä perittävä on eläessään antanut rintaperilliselle, on ennakkona vähennettävä tämän perinnöstä, ellei muuta ole määrätty tai olosuhteisiin katsoen ole otaksuttava tarkoitetun.

E oli lahjoittaessaan 16.3.1984 Koskikallion tilan pojalleen C:lle määrännyt, että sanottua lahjaa ei ollut vähennettävä perinnönjaossa lahjansaajan perintöosuudesta. Tämän jälkeen E oli 12.7.1988 tekemässään testamentin muutoksessa määrännyt, että koska C oli saanut mainitun tilan lahjana, oli hänen katsottava saaneen lakiosansa. Tällä lausumalla E:n oli katsottava tarkoittaneen määrätä, että mainittu lahja on perinnönjaossa vähennettävä ennakkona C:n perintöosuudesta.

Lahjoituksen huomioon ottamista ennakkoperintönä koskeva määräys on luonteeltaan kuoleman varalta annettu määräys. Sitä koskevat samat periaatteet kuin testamenttiakin siinä suhteessa, että sitä voidaan muuttaa ja että ratkaiseva on lahjanantajan viimeinen tahto. Tältä kannalta ei ole merkitystä sillä, että lahjoitus koskee kiinteää omaisuutta ja että se on tehty maakaaren 1 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetyssä muodossa. Tuossa lainkohdassa mainittu velvollisuus panna oikeustoimen ehdot kauppa-, vaihto- tai lahjakirjaan tarkoittaa näet oikeustoimen osapuolten eli nyt puheena olevassa tapauksessa lahjanantajan ja lahjansaajan sopimia itse luovutusta elävien kesken (inter vivos) koskevia sopimusehtoja. Tällaisia ehtoja voi muuttaa vain uudella määrämuodossa tehdyllä sopimuksella. Lainkohta ei siis koske kuoleman varalta annettuja määräyksiä. Näin ollen hovioikeus katsoi, ettei se seikka, että ensimmäinen lahjan ennakkoperintöluonnetta koskeva määräys oli tässä tapauksessa sisältynyt kiinteistön luovutuksen määrämuodossa tehtyyn lahjakirjaan, ollut estänyt E:tä pätevästi muuttamasta tätä määräystä myöhemmällä testamenttimääräyksellä.

Näillä perusteilla hovioikeus muutti raastuvanoikeuden päätöstä. Pesänjakajan toimittama jako kumottiin siltä osin kuin Koskikallion tilan lahjoitusta ei ollut katsottu C:n ennakkoperinnöksi. Pesänjakajan tuli suorittaa omaisuuden lainmukainen jako siten, että E:n C:lle 16.3.1984 lahjoittama kiinteistö katsotaan C:n ennakkoperinnöksi.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 27.3.1996

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.